HINNERJOEN
METSÄSTYSSEURA 27.1.2008
SALO-VEIKOT
RY.
Vuosikokous
Seuran
majalla klo: 17:00 PÖYTÄKIRJA
Liite osallistujista.
1§ Kokouksen avaus
Seuran puheenjohtaja Matti Salko avasi kokouksen ja toivotti kaikki
tervetulleeksi.
2§ Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Salko ja sihteeriksi Anni Asikainen.
3§ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin, että kokous on laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
4§ Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi
ääntenlaskijaa
Pöytäkirjantarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi valittiin Jukka Virtanen
ja Matti Virtanen.
5§ Esitetään johtokunnan laatima toimintakertomus
vuodelta 2007
Sihteeri Anni Asikainen esitti toimintakertomuksen vuodelta
2007 ja se hyväksyttiin lisäyksellä kohtaan muistamiset: Väinö Tuomen
muistotilaisuus.
6§ Esitetään tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajien
lausunto kuluneelta tilikaudelta (2007) ja päätetään tilien hyväksymisestä ja
tilinpäätöksen vahvistamisesta
Timo Kaira esitti
tilit ja Anni Asikainen luki tilintarkastuskertomuksen. Tilit hyväksyttiin ja
tilinpäätös vahvistettiin.
7§ Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä
johtokunnalle ja muille tilivelvollisille
Hyväksyttiin seuran tilit kaudelta 2007 ja myönnettiin tili- ja vastuuvapaus
johtokunnalle ja muille tilivelvollisille.
8§ Toimitetaan Salo-Veikkojen puheenjohtajan vaali
Seuran puheenjohtajana jatkaa yksimielisesti Matti Salko.
9§ Toimitetaan johtokunnan jäsenten vaali.
Johtokunnasta erovuoroisina olivat Esko Laihinen, Timo Kaira, Matti Virtanen ja
Arto Lamminen. Kaikki erovuoroiset valittiin jatkamaan uudelle kaudelle.
10§ Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet
Seuran tilintarkastajiksi valittiin jatkamaan Hannu Heikkilä ja Kauko Elovaara.
Varatilintarkastajiksi valittiin Aimo Kuusisto ja Simo Kauppi.
11§ Vahvistetaan toiminta ja riistanhoitosuunnitelma
kuluvaa toimintavuotta varten
Sihteeri esitti kokoukselle johtokunnan laatiman toiminta- ja
riistanhoitosuunnitelman vuodelle 2008.
Suunnitelmaan lisättiin, että majalla järjestetään sudenmetsästyskurssi rhy:n
järjestämänä.
Toiminta- ja riistanhoitosuunnitelma vahvistettiin kuluvalle vuodelle.
12§ Hyväksytään vuoden 2008 tulo- ja menoarvio ja
päätetään palkkioista
Hyväksyttiin vuoden 2008 tulo- ja menoarvio, jonka johtokunta oli laatinut ja
päätettiin toimihenkilöiden palkkiot seuraavasti:
·
puheenjohtaja
85 € + vapaakortti
·
sihteeri
224 € + vapaakortti
·
rahastonhoitaja
112 €
·
ampumatoimikunnan
vetäjä 270 € + vapaakortti
·
ravintolapäällikkö
+ majanhoitaja+ampumaradan talonmies 85 € + vapaakortti
·
metsästyksen
vartijat- vapaakortti
·
Nurtsinhoitaja
–vapaakortti
13§ Yhdistyksen liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
Seuran jäsenmaksu vuodelle 2008 on 40 euroa ja liittymismaksu 170 euroa.
14§ Valittiin seuraavat jaostot
a) Ampumatoimikunta
Vetäjä Esko Laihinen, muut: Jarmo Järnberg, Mikko Keskilä, Pentti Rintala ja
uusina Kalevi Järnberg ja Lassi Valtanen.
b)Ampumaratatoimikunta
Vetäjä: Mikko Keskilä, muut jäsenet ovat Jukka Virtanen,
Arto Mäki, Matti Salko ja Pentti Rintala.
c) Kenneljaosto
Vetäjä Anni Asikainen, muut: Pekka Asikainen, Mikko
Keskilä, Kari Huhta-aho, Jouko Ylänen, Jorma Uotila, Matti Jäykkä ja Riitta
Vainio .
d) Maanvuokratoimikunta
Jäsenet: Kalevi Järnberg, , Hannu Rantala, Matti Salko ja
uusina Sakari Järnberg ja Jouko Ylänen. Janne Aro avustaa.
e) Talonmies ja ravintolanhoitajan virka
Mikko Keskilän luopuessa tehtävästä tilalle valittiin
Pentti Rintala.
f) Jahtipäälliköt
I-päällikkö Erkki Matikka
II-päällikkö Sakari Järnberg
III-päällikkö Matti Jäykkä
IV-päällikkö Arto Lamminen
g) Ryhmänjohtajat
1. Matti Aro
2. Matti Nyman
3. Jaakko Rintala
4. Matti Jäykkä
h) Metsästyksenvartijat
Metsästyksenvartijana jatkaa Hannu Rantala ja uutena
Jouko Ylänen.
i) Nurtsinhoitaja
Nurtsinhoitajana jatkaa Riitta Vainio
15§ Uusien jäsenten
ja koejäsenten valinta
Uudeksi varsinaiseksi jäseneksi valittiin koejäsenyyden
päättyessä Juhani Kulmala, Sofia Järnberg ja Vesa Saarela.
Uudeksi koejäseneksi valittiin Matti Ruponen ja Kristian
Nyman.
Päätettiin, että jatkossa seuran jäsenyyttä hakevien on
tultava paikalle.
16§ Muut
johtokunnan tai yksityisten jäsenten johtokunnalle esittämät asiat
16.1. Leppijärviprojekti
Päätettiin teettää suunnitelma Leppijärven vedenpinnan
nostamisesta. Leppijärvi kunnostettaisiin lintujen pesimä- ja metsästysalueeksi
ja osaa järvestä voisi käyttää myös virkistyskäyttöön.
Suunnitelman rahoitukseen osallistuu Euran kunta 1000
eurolla, Salo-Veikot 1000 eurolla ja TE-keskus 8000 eurolla. Suunnitelman
jälkeen kylätoimikunta olisi toimijana ja Euran kunta olisi mukana. Varsinainen
kunnostusprojekti alkaisi vuonna 2009.
Keskusteltiin mahdollisesta Suojärven
kunnostusprojektista. Olisi aktivoitava maanomistajat alustamaan projektia,
jolloin seura voisi tulla mukaan.
16.2. Kota-asia
Päätettiin rakentaa kota majan yhteyteen. Suunnittelutoimikuntaan valittiin
Heinonen Markku, Virtanen Jukka ja Heikkilä Hannu. Toteutustoimikuntaan
valittiin Matti Nyman, Sakari Järnberg, Arto Lamminen ja Timo Kaira.
Hyväksyttiin kodan talousarvio (talousarvioon 5000 €).
Päätettiin, että majasta ja ampuradan maa-alueesta
tehdään uusi vuokrasopimus.
16.3. Koiranäyttely
Päätettiin pitää koiranäyttely yhdessä Lapin Metsästysseuran kanssa talvella
2009 (anotaan 28.2.-1.3.2009). Seura sitoutuu hoitamaan oman osuutensa
talkootyöstä.
16.4. Talkoovelvoite
Päätettiin, että talkoovelvoite astuu voimaan hirvi- ja peurajahtiin
osallistuvilta. Jokaisen on tehtävä talkootyötä 10 h, jonka arvo on 5 €/h.
Konetyönä tehtynä tunnit puolittuvat. 70- vuotiaat ja vanhemmat vapautetaan
talkoovelvoitteesta. Pentti Rintala talkoopäällikkönä organisoi ja valvoo.
Työstä vapautuu maksamalla seuralle puuttuvat tunnit, eli
maksimissaan 50 euroa.
Talkoovelvoite on henkilökohtainen ja toiset eivät voi
tehdä tunteja toisen puolesta.
Seuran omat harjoittelukilpailut eivät tuo
talkootyötunteja.
16.5. Harjoitteluvelvoite
Päätettiin, että jokainen hirvi- ja peurajahtiin osallistuva ampuu seuran
kisoissa vähintään 120 pistettä. Hyväksytystä merkin suorittamisesta saa 50
pistettä, joka luetaan hyväksi. Tällöin ammuttavaksi jää 70 pistettä.
16.6. Hirvijahdin maksulliset vieraat
Tiedustellaan hintatasoa, jossa seura tarjoaisi mahdollisuuden hirvenmetsästykseen
vieraille. Jahti järjestettäisiin aina erikseen ja siihen varattaisiin 2-3
hirvenlupaa. Juha Salko selviittää.
16.7. Eräkurssi nuorille
Arto Lamminen on lupautunut vetämään nuorille suunnatun
erä- ja kalastuskurssin kesällä. Seura tarjoaa nuorille makkarat ja juomat tms.
16.8. Peuranajometsätys
Kehitetään ja keskustellaan lisää kesäkokouksessa.
17§ Riistanhoitoyhdistyksen
kokousten edustaminen
Päätettiin, että edustus tapahtuu valtakirjalla. Rhy:n
kokous on 8.12. klo 18:00 Kisakahviossa.
18§ Esitykset
riistanhoitoyhdistykselle
Ei esityksiä.
19§ Muut asiat,
joista ei kuitenkaan voida tehdä päätöksiä
19.1. Matti Virtanen käski huomioida erään peurankyttäyspaikan ampumasuunnan ja
varmistaa sen turvallisuuden.
19.2. Nettisivut
Jouko Ylänen toivoi jäseniltä tietoa ja kuvia, jotta
voisi kehittää seuran nettisivustoa.
20§ Päätettiin anoa hirvi ja peuralupia
seuraavasti:
-hirvi 15,5 lupaa (äänestyksen kautta 19 lupaa kannatti 8
jäsentä, 15,5 lupaa 11 jäsentä)
-valkohäntäpeura 65 lupaa
21§ Hirvi- ja peurajahtiin osallistuvien
luettelo ja ennakkoilmoittautumismaksun suorittaminen
22§ Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja Matti Salko päätti kokouksen klo 19.50.
Kokouksen puolesta;
pj. Matti Salko siht. Anni Asikainen
Jukka Virtanen Matti Virtanen