Puheenjohtajan
terveiset
Vuosi
2008 on lipumassa kohti loppuaan , se on ollut seuran toiminnan kannalta
varsin vilkas. Tammikuun vuosikokouksessa päätettiin, että rakennetaan kota.
Työt aloitettiin helmikuun puolivälissä ja työt etenivät varsin vauhdikkaasti.
Päätettiin suorittaa yleinen tukkikeräys, joka onnistui erinomaisesti,
suurkiitos kaikille lahjoittajille. Sillä oli suuri merkitys kodan
rakentamisessa, puita myytiinkin lähes kolmella tuhannella eurolla. Lisäksi
rakennettiin pieni varasto sekä biokäymälätilat. Kiitokset myös muille
yhteistyötahoille. Projekti oli todella suuri ja vaativa, mutta näin tuli
todetuksi että seurasta löytyy suuri määrä osaavia ja aikaansaavia
ammattimiehiä, joille kuuluu suuri kiitos kodan nopeasta valmistumisesta.
Metsästys
on meidän pääharrastuksemme ja se on sujunut varsin mallikkaasti. Se on
osoitus kurinalaisuudesta ja osaamisesta, kiitos jahtipäällikön. Hirvijahti on
päättynyt peurajahdin ollessa vielä hyvässä vauhdissa. Keväällä metsästettiin
sairasta sutta, joka lopetettiin Laitilan ja Euran rajan tuntumassa.
Susikysymys
herättää suuria tunteita, ei yksin metsästäjissä vaan myöskin
luonnonsuojeluliitossa. Täytyy ihmetellä kun metsästäjiä syyllistetään
yli sadan suden salakaadosta viime kevään aikana. Ketään ei ole saatu siitä
kiinni, eikä edes yhtäkään epäiltyä ole nimetty. Herääkin epäilys, että
asialla on jokin muu tarkoitus, ehkä hämätä päättäjiä ja antaa väärä kuva
todellisesta kannasta metsästäjien kustannuksella. Ottaen huomioon
miten vaikea metsästettävä susi on, väite on uskomaton.
Kolme
viikkoa sitten nähtiin Ruonan ja Korven kylien rajamailla kuuden suden
lauma ja seuraavana päivänä samat pedot Vallolammilla ja vielä samana päivänä
yksi Surunkylän tuntumassa.
Hyvät
ystävät pitäkää huolta koiristanne ja erityisesti lapsistanne. Emme voi
susiasiassa muuta tehdä kun nostaa kädet pystyyn taikka panna ristiin toivoen
parasta.
Kesäkokouksessa
päätettiin vähän kuin vahingossa Tapaninpäivän metsästyksestä, josta on
käyty varsin vilkasta keskustelua Hinnerjoen kotisivuilla, jonka toivon
tähän kirjoitukseen loppuvan.
Pidimme
peijaisten yhteydessä kokouksen ja päätimme yksimielisesti, ettei
Tapanina metsästetä nyt eikä tulevaisuudessa. Tämä on
käytäntö, jota on noudatettu jo viisikymmentä vuotta.
Kiitoksia
kaikille metsästysseuran jäsenille ja erityisesti metsästysmaiden vuokraajille.
Toivotan
Joulurauhaa kaikille ihmisille kuin myös metsän eläimille sekä hyvää alkavaa
Uutta Vuotta.
Tervetuloa
kaikki aaton aattona Salo-Veikkojen majalle metsäkirkkoon ja
nauttimaan kyläseuran tarjoamasta joulupuurosta sekä tilaisuuden hienosta
tunnelmasta.
Ystävällisin
Terveisin
Hinnerjoen
metsästysseura Salo-Veikot Ry
Matti
Salko, puheenjohtaja