Tänne on siirretään vanhentuneet uutiset
Saloveikkojen ajankohtaiselta palstalta..
31.7. Kesäkokouksessa
päätettiin metsästykseen liittyvistä asioista.
Rauhoitusalueena säilyy edelleen pururata ja sen
ympäristö. Metsäkanalinnuista saa
metsästää pyytä vapaasti sekä yhden
urosteeren ja urosmetson per jäsen. Muuten metsäkanalinnut ja
peltopyy ovat rauhoitettuja. Joulun rauhoitusaika muuttuu siten
että ns. joulurauha kestää jouluaaton ja
joulupäivän ajan siis 24-25.12.2008. Tapaninpäivä
on ikimuistoisista ajoista lähtien ollut perinteinen jouluajelu-
sekä metsästyspäivä. Kokouksessa keskusteltiin ja
äänestettiin asiasta. Tiukan äänestyksen
jälkeen (äänet 20-18) päädyttiin perinteisen
tavan mukaiseen joulurauhoitukseen. Kokouksessa sovittiin myös
periaatteista
kodan vuokrauksen suhteen. kts linkki
Kesäkuu2008 Kotaprojekti valmistui ja siellä pidettiin
avajaiset sekä samalla peijaiset.Kota sai ansaitsemaansa
arvostusta kyläläisten ja juhlavieraiden osalta. Jatkossa
kotaa tullaan vuokraamaan myös ulkopuolisille kaikenlaisiin
tilaisuuksiin.
21.3.2008 Kevään kuluessa
majanmäessä on rakennettu talkoilla uutta kotaa. Tukit ja
puutavara on saatu lahjoituksena metsäsnomistajilta. Tarkoitus on
saada rakennustyöt ja viimeistelut valmiiksi kesän aikana.
Ensi syksyllä kota palvelee metsästäjiä taukotupana
ja erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana. Kaikki halukkaat ovat
tervetulleita kotatalkoisiin.
Susia kuljeskelee edelleen runsaasti Hinnerjoen kylän
ympäristössä. Laumoja on havaittu useampia.
Paikallisessa Alasatakunta-lehdessä oli
juttu aikaisemmin
talvella kaadetusta sudesta. Siitä on tutkimuksissa löytynyt
jäänteitä vanhoista hauleista. Mahdollisesti sutta
on ammutty jossain yhteydessä aiemminkin. Haavat olivat kuitenkin
jo parantuneita eikä ole tiedossa milloin ja missä
yhteydessä ampumatapaus olisi voinut sattua. Sudet liikkuvat
pitkiä matkoja joten lienee mahdollista että ampuminen on
tapahtunut jonkun häirikkösusijahdin yhteydessä jossain
kauempana, kenties jopa Venäjällä asti. Poliisi
selvittää tapausta.
12.2.2008 Seuran metsämiehet susijahdissa, helmikuun
alussa saimme pikaisen virka-apupyynnön osallistumisesta
susijahtiin. Hinnerjoen ja Toman tien välimaastossa liikkui
susilauma, josta yksi susi oli loukkaantunut, se kulki pysähdellen
lauman perässä verta vuotaen Poliisi päätti
lopettaa ko. suden eläinsuojelulain perusteella.
Metsästäjät muodostivat passiketjun, johon susi saatiin
myös ammuttua. Se lähetettiin RKTL:n tutkimuksiin jossa
todettiin sen saaneen vertavuotavat vammansa lauman
keskinäisessä yhteenotossa. Mahdollisesti lauma halusi
karkoittaa ko. yksilön tai ei hyväksynyt sitä laumaan
Seuran alueella kulkee säännölliseti ainakin kaksi erillistä susilaumaa.Koskeljärven-Honkilahden
suunnalla on isompi noin 7 yksilön lauma.Pääosin
kylän eteläpuolella kiertelee pienempi n. neljän suden
lauma. Susilauman voi kohdata missä tahansa Hinnerjoen alueella,
ne kuljeskelevat jopa aivat kylän keskustan
läheisyydessä.
12.1.2008 Metsästysseuran jahtikausi alkaa
olla loppupuolella. Hirvijahti saatiin suoritettua normaalisti ja koko
lupamäärä tuli kaadetuksi.Jäljelle jääneen hirvikannan määrä mahdollistaa ensi
vuonna kohtuullisen lupamäärän lisäyksen. Lisälupia puoltaisi myös
vuokramailla lisääntyneet taimikot, joita hirvet usein
vahingoittavat. Lämmin syksy ja alkutalvi on hankaloittanut peuran metsästystä.
Maa on pysynyt lumettomana, jolloin peurat löytävät ravintoa luonnosta eivätkä
vieraile normaalisti ruokintapaikoilla. Jahtikopista metsästäminen ei myöskään
onnistu mustanmaan aikana koska kaiken kattava pimeys estää käytännössä
normaalin kyttäysjahdin. Peuran metsästystä on tätä kirjoitettaessa jäljellä
vain kolme viikkoa ja vain noin puolet lupamäärästä on saatu toistaiseksi
kaadettua. Sinällään peuroja on paljon seuran metsästysmailla, joten kelien
muuttuessa lumisiksi se kaunistaa nopeasti kaatotilastoja.
Aina kun maastoon on satanut lunta on löytynyt myös susien jälkiä. Yksi lauma
liikkuu jatkuvasti meidän ja naapuriseurojan metsästysalueilla. Sudet eivät
juurikaan kaihda asumuksia, vaan saattavat kulkea aivan pihapiireissä.
1.6.2007 Susia on kevään aikana nähty paljon metsästysseuran alueilla. Kylien
asukkaat ovat niistä huolissaan ja paikoin on jouduttu järjestämään lapsille
koulukuljetuksia. Myös muuten on jouduttu erityisesti valvomaan mm.
perhepäiväkodin lasten liikkumista ja leikkimistä pihoilla.Laidunkauden
alkaessa on pelättävissä vahinkoja koti- ja tuotantoeläimille. Metsästysseura
pyrkii saamaan susitilanteeseen korjausta yhteistyössä naapuriseurojen kanssa.
Tehdyistä hakemuksista huolimatta, viranomaisilta ei ole saatu kaatolupia
asumusten läheisyydessä liikkuvia susilaumoja varten. Metsästäjien tavoitteena
olisi kaataa asumusten ja karjasuojien läheisyydessä kulkevat sudet, jotta
niillä säilyisi, susille normaali pelko ihmistä kohtaan. Kaikkien toiveena on
että viranomaiset saataisiin ymmärtämään susien määrän vähentäminen. Jos
tilanne jatkuu nykyisellään, tai kuten pelätään, edelleen pahenee, lienee vain
ajan kysymys koska joudumme kokemaan ihmisiin kohdistuvia hyökkäyksiä.